Ristimäen vesiosuuskunnan toiminta-alue ei ehdi toukokuun valtuustoon
Ristimäen vesiosuuskunnan toiminta-alueen piti tulla ympäristölautakunnan valmistelemana seuraavaan 29.4. pidettävään kunnanhallitukseen ja sieltä edelleen 6.5. pidettävään valtuustoon.
Ristimäelle pidettiin yleisötilaisuus 9.4. ja asiakokonaisuus oli lautakunnalle valmisteltu, mutta ennen lautakunnan käsittelyä Ristimäen vesiosuuskunnalta saapui osuuskunnan hallituksen päätös kuntaa, jossa osuuskunta ilmoitti muuttavansa esitystä toiminta-alueeksi. Asiaa ei siis voitu lautakunnassa käsitellä ja nyt selvitetään osuuskunnalta, voitaisiinko käsittelyä jo valmistelulta pohjalta jatkaa päätöksentekoon saakka. Asia pyritään saamaan käsittelyyn seuraavaan kesäkuun valtuustoon
Koulumatkat
Hankasalmen kunnassa noudatetaan kuljetusohjeistoa, joka tarjoaa osin laajemman kuljetusoikeuden alakouluikäisille ja mahdollistaa maksullisen koulukuljetuksen.
Koulukuljetusten aamureitit lukuvuonna 2012-2013
Aamukuljetusreitit (ajetaan joka koulupäivä), iltapäiväkyydeistä tietoa kouluilta ja kuljetussuunnittelija Liisa Kokolta gsm 040-5783190 tai email: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. .
HUOM! KELLONAJAT OVAT VAIN SUUNTAA-ANTAVIA, NIISSÄ ON HUOMIOITAVA KELIOLOSUHTEET JA TEIDEN KUNNOSSAPITO.
Reititykset ovat aikataulultaan melko tiukkoja, joten periaatteena on, että oppilaat odottavat autoa eikä päinvastoin!
Aamureititykset jaoteltuna kouluittain, mukana myös yläkoulun ja lukion oppilaiden kyydityksiä:
ASEMAN KOULU
Murtoisten suunta (taksi Reino Täyränen gsm 040-5564462):
8.03 Palokankaan 227 th, 8.07 Kokkokankaan 230 th, 8.09 Kokkokankaantie 5 th, 8.12 Ruokolammintie 21 th, 8.16 Metsäpirtintie 236 th, 8.18 Murtoistentie 46 th, 8.20 Kangasniementie 710 th, 8.40 Kangasniementie 474-217 th:t
Venetmäki-Ruokomäki-9-tien varsi –suunta (taksi Heikki Puntanen gsm 0400-274868)
7.30 Venetmäentie 1025 th, 7.33 Venetmäentie 800 th, 7.37 Heinälammintie 351 th, 7.45 Petäjäselkä 60 th, 8.15 Kirkkoahontie 20 th, 8.20 Ysitie 2150 th, 8.25 Suolikoskentie 241 th, 8.30 Revontulen parkkialue
Säkinmäen- Hankasalmentien suunta Monipalveluliikenne (TM.Koponen; Seppo Ihalainen gsm 0400-244571, Markku Kouko 0400-192740, Harri Memonen 0500-488468)
7.30 Säkinmäentie 961 th, 8.00 Konnevedentie 298 th, 8.25 Kääköntie th, 8.27 Näreikkökujan th, 8.35 Kallioaho, 8.45 Aseman koulu
NIEMISJÄRVEN KOULU
Aseman taksit gsm Riitta Ikonen 0400-889716, Veijo Arkko gsm 0400-843701, Pekka Ikonen 0400-844693, Jukka Ikonen gsm 0400-844692
Niemisjärvi-Mäyrämäki
7.25 Mäyrämäentie 751 th, 7.30 Mäyrämäentie 60 th, 7.39 Nj koulu,
Venekoskentien suunta (Niemisjärvelle)
7.45 Katajaselän 163 th, 7.52 Kuikan th, 7.54 Venekoskentie 1241 th, 7.55 Yrjöläntie th, 8.05 Mäntylahden th, 8.10 Niemisjärven koulu
Niementie-Korvenkylän th
7.50 Niementie 262 th, 7.53 Niementie 131 Nj koulu, 8.04 Ysitie 34, 8.08 Ysitie 175, 8.11 Rämyntie 84 ja 22, Nj koulu, 8.25 Simunantie 22, Aseman koulu
Venekoskentien suunta
Yläkoulun oppilaat Venekosken hiekkatien tien varrelta Kuuhankaveden koululle (Kirkonkylän suunta); 8.15 Venekoskentie 1261 th,
8.20 Venekoskentie 761 th, 8.30 Roukapurontie 100 th, 8.35 Pilkansaarentie 15 th, 8.45 Kuuhankaveden koulu
Halttula-Pyyaho – suunta
7.25 Teerikankaan th (alakoulun opp),7.40 Palostenmäentie 715 th, 7.43 Teerikankaan th, syöttö linja-autolle kirkonkylän suuntaan
8.15 Rutakoskentie 1545 ja 1607 th, 8.20 Pyyahontie 94 th, Aseman koulu
NIEMISJÄRVEN ,ASEMAN JA KUUHANKAVEDEN KOULUN YHTEISKULJETUS
Kovalanmäen –Taipaleentien sekä Hankasalmentien suunta
MPL (Seppo Ihalainen gsm 0400-244571, Markku Kouko 0400-192740, Harri Memonen 0500-488468)
7.50 Vehkalahden th , 7.55 Kovalanmäki, 8.00 Siljantie 17 th, 8.05 Niittynienmen th, 8.10 Nj koulu,
8.13 Nujulanlenkki 8.15 Kovalanrannantie , 8.20 Salo, 8.30 As koulu
RISTIMÄEN KOULU
Havusalmen suunta MPL
7.30 Antintie th, 7.34 Kirkkokivi, 7.45 Pässimäki, 7.50 Ristimäen koulu, 8.03-8.05 Piippaharju, 8.10 Pellisenranta 8.15 Niemeläntie, 8.25 Kuuhankaveden koulu jatkuu Kallioahon kautta Aseman koululle
Kuuhankaveden koulu (Säkinmäki-Raatinen- Kallioaho-Kk) Jyvässeudun Taksiautot (Sami Oksanen 050-4411685)
8.00 Lintulantie, 8.10 Pieni-Masontie, 8.15 Raatisentie 706- 8.20 Raatisentie 520- 8.30 Paasiniementie, 8.40 Kuuhankaveden koulu ja 8.45 Päiväranta
Linja-autoreitit
Armisvesi-Kankainen-Sauvamäki-Asema- kirkonkylä
http://www.jyvaskylanliikenne.fi/aikataulut/kaukoliikenne/kaukoliikenteen-talviaikataulut/15580-hankasalmi-armisvesikaerkkaeaelae-talvi-2012-2013
Kärkkäälä-Ristimäki- Venekoski -kirkonkylä
http://www.jyvaskylanliikenne.fi/aikataulut/kaukoliikenne/kaukoliikenteen-talviaikataulut/15580-hankasalmi-armisvesikaerkkaeaelae-talvi-2012-2013
Niemisjärvi-As-kirkonkylä
http://www.jyvaskylanliikenne.fi/aikataulut/kaukoliikenne/kaukoliikenteen-talviaikataulut/15815-hankasalmi-kk-hankasalmi-as-niemisjaervi-venekoski-hankasalmi-talvi-2012-2013
Säkinmäki-Suolivesi-Hankavesi-kirkonkylä
http://www.jyvaskylanliikenne.fi/aikataulut/kaukoliikenne/kaukoliikenteen-talviaikataulut/15781-hankasalmi-kk-pirttimaeki-talvi-2012-2013
Hankasalmi kk- Hankasalmi as
http://www.jyvaskylanliikenne.fi/aikataulut/kaukoliikenne/kaukoliikenteen-talviaikataulut/15581-hankasalmi-hankasalmi-as
Jyväskylä-Hankasalmi
http://www.jyvaskylanliikenne.fi/aikataulut/kaukoliikenne/kaukoliikenteen-talviaikataulut/15579-jyvaeskylae-lievestuore-hankasalmi-talvi-2012-2013
Lisätietoja:
Kuljetussuunnittelija Liisa Kokko gsm. 040-5783190
Koy Hankasalmen Haka
Kiinteistö Oy Hankasalmen Haka on Hankasalmen kunnan täysin omistama yhtiö, jolla on 255 asuinhuoneistoa kunnan kolmessa taajamassa; asemalla, kirkonkylässä ja Niemisjärvellä.
Asukasvalinnat huoneistoihin tekee kunnan asuntosihteeri sekä kiinteistöjohtaja ja kiinteistönhoidosta huolehtii kunnan kiinteistöhuolto.
Asuntoasiat: Kunnan asuntosihteeri Anne Järvinen 014 267 1239
Kiinteistöjen hoito: Kunnan kiinteistönhoitajat puh. 014 267 1278
Päivystys 24 h puh. 040 844 6625
Isännöinti: Kiinteistöjohtaja Kari Komonen 014 267 1485
Etusivun kuva




