ETUSIVU»

KULTTUURITOIMI

Tapahtumat

Museot

KulttuuriKellari

Lapsille ja nuorille

Ikääntyneille

Vapaaehtoistoiminta



Tiedottaminen

Avustukset

Lomakkeet



Taidekokoelma

Hankasalmen kunnan kulttuuripalkinto

Aineisto

Kulttuuritoimi

Yhteystiedot





Kirjasto

Hankasalmen kansalaisopisto

Nuorisotoimi

Liikuntatoimi

Palveluhakemisto
Palaute


Etsi Hankasalmen palvelimelta
· sivu päivitetty 15.10.2011 ·
Hankasalmen kunnan kulttuuripalkinto runoilija Pekka Jäntille
Hankasalmen kunnan kulttuuripalkinto myönnettiin eilen itsenäisyyspäivänä 6.12. runoilija Pekka Jäntille. Palkinto myönnetään vuosittain kulttuurin saralla ansioituneelle hankasalmelaiselle ja se on kunniakirja ja 1000 euroa.

Pekka Jäntti on nuori oman taiteenalansa lahjakkuus, joka on runoillaan saanut tunnustusta lukijoilta ja kriitikoilta valtakunnallisesti.

Monipuolisesta ilmaisustaan ja rikkaasta mielikuvituksestaan tunnettu runoilija oli tänä vuonna ehdolla myös vuoden parhaalle suomalaiselle esikoisteokselle myönnettävän Helsingin sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Rikkaalla suomenkielellään hän taikoo lukijansa alitajunnan ja illuusioiden maailmaan, leikkien, vakavoituen tai joskus suruun pukien.

Kulttuuripalkinnolla Hankasalmen kunta haluaa nostaa esiin paikallisia kulttuuritoimijoita, kiittää heitä ansiokkaasta toiminnasta ja muistuttaa kulttuurin merkityksestä hyvinvoinnille.

Palkinnon myöntämisellä juuri itsenäisyyspäivänä halutaan muistuttaa taiteen ja kulttuurin merkityksestä suomalaisen identiteetin syntymiselle ja rakentumiselle aina autonomian ajasta nykypäivään.


Lisätietoja

Ellinoora Auvinen
kulttuurituottaja
Hankasalmen kunta
Keskustie 41
41520 Hankasalmi
puh. 014 2671 238
gsm 040 523 0648
ellinoora.auvinen@hankasalmi.fi
http://www.hankasalmi.fi/kulttuuri