Vähimmäiskulttuuripalvelut jokaiselle Hankasalmen lapselle ja nuorelle turvaa kulttuurisuunnitelma Kulttuuripolku.
Viime syksynä käyttöön otetun Kulttuuripolun maksuttomalla kulttuuritoiminnalla pyritään tavoittamaan kaikki alueen lapset ja nuoret koulussa, päivähoidossa ja vapaa-ajalla. Hankasalmi on noin 5500 asukkaan maaseutukunta itäisessä Keski-Suomessa.
Kulttuuripolku kannustaa kulttuurin monipuoliseen käyttöön kehottaen samalla omaehtoiseen kulttuuritoimintaan. Polun tarkoituksena on kasvattaa lasten ja nuorten kulttuurista yleissivistystä, tukea kulttuuri-identiteetin muodostumista, vahvistaa luovuutta, mielikuvitusta ja itsetuntoa.
Samalla kulttuurin moninaisuus tulee tutuksi antaen rohkeutta kohdata uusia taidemuotoja ja liikkua taiteen ja kulttuurin rajapinnoilla ennakkoluulottomasti.
Kulttuuripolun kevätkauden ohjelmassa on taiteilijavierailuita, työpajoja ja näytöksiä
Vuoden aloittavat alle kouluikäisille suunnatut elokuvanäytökset ja -työpajat. Keski-Suomen elokuvakeskuksen tuottamat juonelliset elokuvasalkut "Ystävyys", "Sankaruus" ja "Ympäristö" sisältävät tarinan, elokuvia ja toiminnallisia tehtäviä omatoimiseen elokuvakasvatushetkeen.
Helmikuun alussa kaikki 3-6 -vuotiaat pääsevät myös ikimuistoiselle kuvaseikkailulle Himalajan vuoristoon valokuvaaja Tuukka Rönkön ja tanssaitaiteilija Hilja Marttilan ohjauksessa.
Teatteriin pääsevät tutustumaan 1-2 -luokkalaiset alakoulussa ja lukiossa. Alakoulut saavat vieraakseen näyttelijä-ohjaaja Emma Pajun. Vierailun aikana lapset pääsevät myös itse tekemään teatteria näyttelijän ohjauksessa.
Lukiolaisten työpajan ohjaa soveltavan teatterin ohjaaja Suvi Rehell. Lisäksi Kulttuuripolku tarjoaa kaikille 16-26 -vuotiaille avoimen teatterileirin 10.-11.3.2012 Hankasalmen Asemankylällä.
Nuorille kulttuurimaistiaisia, sarjakuvaa, sanataidetta ja tanssia
Yläkoulussa nähdään jyväskyläläisen nykytanssiryhmä Off/Balance:n teos Fragments. 9-luokkalaiset pääsevät itse kokeilemaan nykytanssia esiintyjien ohjauksessa.
8-luokkalaisilla taiteilijavierailun ja työpajan aiheena on sanataide ja kirjallisuus. Työpajassa ohjaajana on nuortenkirjailija ja sanataideohjaaja Seita Parkkola, joka on kirjoittanut lukuisia nuorten kirjoja, ollut Finlandia Junior –palkintoehdokkaana vuosina 2002 ja 2006 ja saanut parhaasta nuortenromaanista myönnettävän Pépites-palkinnon Ranskassa 2011.
7-luokkalaiset tutustuvat sarjakuvaan jyväskyläläisen Johanna Koskisen ohjauksessa.
Huhtikuun lopussa yli 13-vuotiaat nuoret saavat kulttuurimaistiaisia nuorisotoimen, 4H:n ja kulttuuritoimen yhteistyössä järjestämässä tapahtumassa itse tehden katsoen ja kokien.
Kulttuuripolun mediatyöpajat 5-6 –luokkalaisille olivat jo syksyllä.
Lisätietoja
Ellinoora Auvinen
kulttuurituottaja
Hankasalmen kunta
puh. 014 2671 238
gsm 040 523 0648
ellinoora.auvinen@hankasalmi.fi
http://www.hankasalmi.fi/kulttuuri
http://www.facebook.com/Hankasalmenkulttuuri


