Kylä
Kuvia
Uutisia
Linkit

 

Aseman kylä on Hankasalmen toiseksi suurin taajama. Asukkaita on n.1700.

Leimallista  kylälle on elinkeinojen jakaantuminen vahvaan mekaaniseen puunjalostusteollisuuteen ja kylätason palveluelinkeinoihin sekä maatalouteen. Suurin työnantaja teollisuuden alalla on Vapon saha. Palveluelinkeinojen suurin työnantaja on Revontulen lomakeskus. Muualla työssäkäyvien  osuus on huomattava.

Aseman kylällä  on järjestetty  jo viitenä vuotena Kihveli Soikoon, joka on ainut  vuosittain järjestettävä skiffle-musiikin festivaali koko maailmassa. Tapahtuma on lisännyt Hankasalmen tunnettavuutta niin Suomen mittakaavassa kuin kansainvälisestikin.

Festivaalin isäntäbändi Werner Bros. on toiminut ansiokkaasti syntymäkotikuntansa lähettiläänä niin kotimaan keikoilla kuin kansainvälisillä esiintymismatkoillaan. Tänä kesänä poikien matka suuntautuu Kihvelin jälkeen Philadelphiaan.

Aseman seutu on perinteisesti työläisvaltainen asuma-alue. Vuosisadan alussa  rakennettu poikkirata antoi erityisesti aseman seudulle uudet mahdollisuudet puunjalostusteollisuuden synnylle. Vapon saha on vuonna 1913 perustetun Pietiläisen sahan perillinen. Sodan jälkeen aseman saha on ollut  hankasalmelaisille poikkeuksellisen vakaa työnantaja.

Hankasalmen aseman kylän synnytti rautatie, mutta saha oli lopultakin se tekijä joka säänteli eniten kylän kasvua ja kehitystä. Sodan jälkeen VR osti Hankasalmen aseman sahan alueluovutuksessa menetetyn Roikonkosken sahan sijalle. Roikonkosken työväkeä siirtyi paljon evakkoina Suistamolta Hankasalmelle. Karjalainen iloisuus ja elämänmyönteisyys on siitä asti antanut leimansa  koko alueen väestöön.

Tekstin historiallinen osuus on poimittu Erkki Laitisen tutkimuksesta Hankasalmen asemankylän vaiheita.

Aseman kylää 1940-50 -luvuilla esittelevät kuvat ovat Arla Vuoren kuvakokoelmasta.

Ilmakuva kylästä.
Asemarakennus ja osuuskauppa.
Kylän raitilta.
Mäki-Matissa.
Nuorisoseuran talo.