Sauvamäki sijaitsee Hankasalmen kunnan itäosassa. Rajanaapureina ovat Pieksämäen maalaiskunta ja Kangasniemi.

Kylästämme on Hankasalmen asemalle reitistä riippuen 10 - 15 km, Hankasalmen kirkonkylään 18 km, Pieksämäelle 40 km Jyväskylään 60 km, Mikkeliin 80 km ja Kuopioon 100 km.

Sauvamäen tienoot ovat kiinnostaneet ihmisiä jo kauan. Lähes 500 vuotta sitten ensimmäiset asukkaamme pääsivät oman kurkihirren alle kylämme maisemallisesti komeilla harjanteilla.

Rautatien rakentaminen Pieksämäen ja Jyväskylän välille vuosisadan alussa vilkastutti ja avarsi kylämme elämää. Sauvamäen asema oli tärkeä puutavaran lastauspaikka 1950- ja 60 -luvuilla. Se antoi merkittävästi lisäansioita monille kyläläisille. Asukkaita kylällä on nykyisin noin 150.

 

 

Kylässämme on tenniskenttä, uimaranta, urheilukenttä ja jääkiekkokaukalo. Lisäksi on mahdollisuus metsästää, kalastaa ja ratsastaa. Hyvät kalavedet ovat luoneet Kovasen veljeksille SM-tason taidot niin pilkkimisessä kuin onginnassakin. Muutaman minuutin päässä kylältämme on Häkärinteiden laskettelu- ja hiihtokeskus, josta kiertyvät hiihtoladut myös meille. Sauvamäen lapset käyvät kyläkoulua Kankaisilla aivan Häkärinteiden juurella. Sauvamäen lakkautetulla koululla toimii käsityö- ja taidetalo Villa Mathilda.

 

Sauvamäestä löytyy harvinainen nähtävyys, revontuliasema CUTLASS. Se edustaa alallaan uusinta tekniikkaa maailmassa. Vain Islannissa ja Kanadassa on vastaavia tutka-asemia. Niillä tutkitaan korkealla ilmakehässä revontulien esiintymistä ja magneettikenttiä. Tutka-asemalla on yleisölle tarkoitettu reaaliajassa toimiva näyttöruutu. Lisäksi kylässämme on vanhempi tutka-asema STARE, jonka yhteydessä on Image-mittausasema. Tämä on toiminut vuodesta 1977 lähtien.

 

Sauvamäki on muiden hankasalmelaisten kylien tapaan hyvän asumisen kylä. Palkkatyöstä saa tänä päivänä toimeentulonsa suurin osa kyläläisistä. Maa- ja metsätaloudella on edelleen myös merkittävä rooli. Myös muu yritystoiminta on monialaista.

Palveluja ja tuotteita tarjoavista yrityksistä mainittakoon mm. seuraavat:

- Käsityö- ja taidetalo Villa Mathilda ( p. 014 876 655, 041 4320 748 )

- Hepolaakso Oy ( p. 044 5630 760 / Markkanen Tanja ja p. 040 7286 340 / Jääskeläinen Janne ) : ravivalmennus / hevostenhoito

- T:mi Kangasniemen peruna ja vihannes ( p. 0400 239 548 / Jouni Liukkonen )

- T:mi Viljo Kovanen : kotiteurastus / metsurin työt

- Jyrki Liukkonen ( 0400 166 630 ): maansiirtokuljetukset

- Tuomo ja Jaana Liukkonen : hoitohevosia / sisustustuotteiden suunnittelu ja valmistus ( p. 014 841 097 / Karteeni )

 



Sauvamäen kylätoimikunta:

puheenjohtaja Kimmo Jäppinen, ( p. 0500 509 002 )

varapuheenjohtaja Leevi Sormunen ( p. 0400 365 387 )

sihteeri Helena Hämäläinen ( p. 040 5816 714 )