Viriketoiminta
Sosiaaliset verkostot ovat osa ihmisen elämänpiiriä. Vanhuksen sosiaaliset verkostot saattavat muuttua jos hän muuttaa palvelutaloon tai tarvitsee laitospalveluja. Kun entinen koti katoaa, vanhuksen sosiaalinen identiteetti kapenee, varsinkin jos suhteet ystäviin ja naapureihin heikentyvät tai katkeavat.
Hankasalmella on paljon eri verkostoja jotka toimivat vanhusten parissa ja sairaalassa olemme kehittäneet yhteistyötä heidän kanssaan jotta voimme järjestää vanhuksille viriketoimintaa. Viriketuokiot ovat olleet monipuolisia, mm. vanhojen aikojen muistelua, musiikkia, kukkasipuleiden istutusta, kranssin tekoa, tanssia sekä osaston itsenäisyydenpäivän juhla ja pikkujoulut ovat virittäneet vanhukset juhlatuulelle. Elämysten antaminen ja mielen virkeänä pysyminen vanhuksilla on viriketoiminnan tärkeimpiä tavoitteita.
Laitoksessa vietetyillä toimintahetkillä on koko osastoa tervehdyttävä vaikutus, sillä kun hoitaja oppii tuntemaan hoidettavan elämänhistoriaa, yksilöllisiä piirteitä, hänen mieltymyksiään, pelkojaan ja kiinnostuksen kohteitaan, on hoitajan helpompi vastata potilaan tarpeisiin persoonallisesti ja yksilöllisesti eli kohottaa hoidon laatua ja samalla lisätä työnsä mielekkyyttä.

Muistojen kertominen henkilökunnalle auttaa potilasta minuuden rakentamisessa ja edesauttaa luottamuksellisen asiakassuhteen syntymisessä. Muistelu luo myös tasa-arvoiset puitteet työntekijän ja asiakkaan välille, vanhuksilla on elämänkokemusta annettavana, jolloin hän ei ole pelkästään autettavan roolissa. Muisteluhetki herättää myös hoitajan uteliaisuuden auttaa näkemään vanhuksen kiinnostavana, lahjakkaana ihmisenä ei vaan hoivattavana potilaana.
Osastollamme tämä näkyy mm. erilaisina virikepiireinä (elävänä musiikkina, runon lausuntana jne.) sekä askartelutuokioina, afasiakerhon kokoontumisina ja seurakunnan vierailuina. Sairaalan etuovella on tapahtumakalenteri jolloin myös omaiset voivat halutessaan osallistua toimintaamme.


