Kulttuuripalvelut

Hankasalmi on tunnettu kulttuuristaan. Meillä on monipuoliset harrastusmahdollisuudet ja runsaasti tapahtumia ympäri vuoden. Toiminnasta vastaa laaja verkosto yhdistyksiä, kunnan eri yksiköitä ja yrityksiä.

Ajankohtaista

Hankasalmelaisia kuvia -dokumenttielokuva

Hankasalmen kulttuuripalvelut oli mukana tuottamassa dokumenttielokuvaa Hankasalmelaisia kuvia. Elokuvan ensiesitys oli monitoimitalolla itsenäisyyspäivänä 6.12.2017. Juhlassa noin 400 henkilöä todisti tämän arvokkaan kulttuuriperinnön julkaisua. Elokuvan lainakappaleet saapuvat Hankasalmen kirjastoihin lähiaikoina. 

 

Vuosi 2018

Suomen itsenäisyyden juhlavuosi 2017 oli hieno ponnistus ja taidonnäyte monilta yhdistyksiltä, järjestöiltä, toimijoilta ja yksityisiltä ihmisiltä. Juhlavuoden teema oli Yhdessä. Lukuisat tapahtumat ja tempaukset toteutettiin Hankasalmella nimenomaan yhdessä. Hankasalmen kulttuuripalvelut kiittää kaikkia toimijoita, jotka ovat olleet mukana rakentamassa arvokasta juhlavuotta!

Vuonna 2018 kunnan vapaa-ajanpalvelut panostaa järjestöyhteistyöhön. Yhteistyöllä pyritään rakentamaan toimiva vuosikello vapaa-ajanpalveluille ja kolmannen sektorin toimijoille.

 

Suomi 100 vuotta – juhlavuoden 2017 tapahtumat Hankasalmella

Hankasalmelaiset toimijat ja tapahtumanjärjestäjät voivat varata juhlavuoden tapahtumiin 2 kpl Suomi 100 -roll-uppeja (rullautuva Suomi 100 -"seinäke", koko 100x220 cm).

Nouto kunnanvirastolta aukioloaikoina ja palautus samaan paikkaan tapahtumaa seuraavana arkipäivänä.

Tee varaus täältä.

 

Toukokuussa 2016 on perustettu kaikille hankasalmelaisille yhteinen kehittämis- ja koordinaatioalusta SUOMI 100 VUOTTA HANKASALMELLA 2017. Se on verkkoympäristössä toimiva, yhteiskäytössä oleva asiakirjakansio, jossa on kaksi osa-aluetta

JUHLAVUOSIKALENTERI

VAPAAN KESKUSTELUN ALUE

Kaikki hankasalmelaiset toimijat ovat tervetulleita mukaan kehittämään yhteistä juhlavuotta. Jokainen taho on luonnollisesti vapaa totettamaan omia suunnitelmiaan, mutta yhteinen tietoisuus toistemme tekemisistä on tärkeää mm. päällekkäisyyksien välttämiseksi.

Koko kehittämiskansio löytyy tästä linkistä.

SuomiFinland100 tunnus sininenXS RGB

TEEMME ELOKUVAA HANKASALMELAISUUDESTA!

Hankasalmen kunnan kulttuuripalvelujen tuottama lyhytdokumenttienlokuva hankasalmelaisuudesta vuonna 2017 on hyväksytty mukaan viralliseen Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan Valtioneuvoston kanslian päätöksellä 18.11.2016.

Elokuvan ensi-ilta juhlistaa Suomen 100-vuotissyntymäpäivää Hankasalmella.

 

 

Hankasalmen lasten ja nuorten kulttuuriopetussuunnitelma on nimeltään Kulttuuripolku. Se sisältää vähimmäisvaatimukset, jotka jokaisen hankasalmelaisen lapsen ja nuoren tulisi vuosittain saada. Kulttuuripolun toteutumista suunnittelevat yhdessä kunnan kulttuuripalvelujen kanssa koulujen ja päivähoidon kulttuurivastaavat. Hankasalmi on mukana alueellisen lastenkulttuurikeskus Kulttuuriaitan toiminnassa. Sen kautta saamme taidetta ja työpajoja osaksi koulujen ja päivähoidon arkea.

 

Kulttuuripalvelujen ajantasaisimmat menovinkit ja tilannekatsaukset löytyvät facebookista, jota voit lukea myös kirjautumatta Facebook-yhteisöön. Skrollaat tai klikkaat vain tämän sivun oikeassa laidassa näkyvää palkkia ja annat itsellesi tilaisuuden tulla informoiduksi! Ole hyvä!

Kulttuuripalvelut järjestää yhteistyössä ja tiedottaa mielellään omien kanaviensa kautta kaikista paikallisten toimijoiden tapahtumista. Otathan yhteyttä!

Hankasalmen kunnan kulttuuritoimisto sijaitsee kunnan virastotalon toisessa kerroksessa, portaiden yläpäässä lähellä neuvontaa (huone nro 9). Kulttuuripalveluja hoitaa kansalaisopiston suunnittelijaopettaja Antti Ikonen p. 014 2671 365

4.9.2012 Antti Ikonen

Kulttuuriraitin ohjelmapankki kokoaa yli 65-vuotiaille suunnattujen esitysten ja työpajojen tietoja yhteen esitteeseen.

Ohjelmapankista hankasalmelaiset yhdistykset ja hoitoyksiköt voivat tilata kulttuurisisältöistä ohjelmaa omiin tilaisuuksiinsa. Vuonna 2012 tilaaminen on maksutonta Raittiseteleillä, joita on jaossa kulttuuritoimesta. Keski-Suomen taidetoimikunta tukee Kulttuuriraitin ohjelmapankin toimintaa.


» Lue lisää

Kulttuuriraitin ohjelmapankki kansikuva Raittiseteli

 

Ennakkotiedoista poiketen Hankasalmen sivistystoimi ei järjestä Harrastemessuja vuonna 2012. Viime vuonna suuren suosion saaneet messut joudutaan perumaan kunnan vapaa-aikatoimen muuttuneen henkilöstötilanteen takia.

Harrastemessut keräsivät viime vuonna kahden päivän aikana lähes tuhat hankasalmelaista messuvierasta ja kokosivat yhteen kymmenet vapaa-ajantoimintaa tarjoavat yhdistykset, yritykset ja muut yhteisöt. Messut oli tarkoitus järjestää nyt toisen kerran peräkkäin ja jatkossa jokatoinen vuosi.

25.6.2012
Ellinoora Auvinen

Kunnahallitus päätti maanantaina 18.6. sivistyslautakunnan esityksestä, että kulttuurituottajan tehtävää ei laiteta enää syksyllä auki. Nykyisen kulttuurituottajan määräaikainen työsuhde päättyy 30.9.2012.

Kansalaisopiston opettajan virka laajennetaan suunnittelijaopettajan tehtäväksi. Tehtävään sisällytetään osa kulttuurituottajan tehtävistä, jotka täsmentyvät myöhemmin työntekijän ja työnantajan välisten neuvottelujen tuloksena.

Osa kulttuurituottajan tehtävistä jaetaan eri vapaa-ajan sektorin työntekijöille sekä toimintoja suunnataan myös kolmannen sektorin suuntaan.

Samalla päätettiin, että nuorisotyöntekijän tehtävä laitetaan auki 1.10.2012 alkaen.

19.6.2012
Ellinoora Auvinen