Kaikki varmasti tuntevat vertauksen, ”onko kuppi puoliksi täynnä vai puolityhjä”. Monissa asioissa oma suhtautumisemme ratkaisee paljolti sen, miten asiat etenevät. Jos kaikki osaisimme nähdä ennemmin kupin jo puoli täynnä kuin tyhjenneenä – saattaisi elämämme olla paljon rikkaampaa.

Monet minut tuntevat tietävät, että kannatan Irlannin jalkapallomaajoukkuetta. Se on myös ollut yllättäen iso oppi omalle johtamiselleni. Ja näin uuden vuoden aluksi toivoisin kaikkien lähtevän vuoteen 2015 samalla asenteella kuin irkkufanit kannatusreissuilleen.

Siksi kirjoitan tästä mainiosta COYBIG-teemasta vuoden ensimmäisen blogini. Ja vaikka blogini on nyt pitkälle kuvaus tahdosta jalkapallokentällä ja ennen kaikkea asenteesta katsomossa, niin se sisältää toiveen samasta asenteesta meidän jokaisen arkipäivässäkin.

Eli varmasti ihmettelette, mistä oikein höpisen lomaltani tätä blogia kirjoittaessani. Miten tämä asia esimerkiksi liittyy Hankasalmen kuntaan? Halusin keskellä lomapäiviäni pysähtyä pohtimaan, kun aikaa kerrankin oli, mitä voisimme iloisista ja hieman muista poikkeavista irlantilaisista kannattajista oppia.

Liitän tähän kohtaan blogiani liitteenä kirjoitukseni Hankasalmen Sanomien välissä ilmestyvään kunnan tiedotusliitteeseen, joka ilmestyi tällä viikolla. Siinä kirjoitan muun muassa siitä, kuinka toinen toisillemme voimme yhteisöllisyydellä ja omalla positiivisella asennoitumisella luoda paremman uuden vuoden - luoda entistä parempaa kuntaa. Ja juuri tuosta oikeasta asenteesta on ilmiössä COYBIG kyse.

Kunnan tiedotusliitteen kolumni "Hyvä arki luodaan yhdessä"

 

Jalkapallomaailman katsomoväkivallan tai vastustajaa ivaavien chanttien lauleskelijoiden (erilaiset pilkkalaulut) seassa iloiset, positiiviset, loppuun saakka omiensa kannattamiseen keskittyvät, yhdessä olosta nauttivat, omiensa väriä paidoissa ja hatuissa usein pilke silmäkulmassa tunnustavat irlantilaiset - he ovat tervetulleita minne vain. Ja he saavat itsensä ja joukkueensa tekemään aina parhaansa. Usein ylittämään itsensä! Siihen meidän kaikkien tulisi pyrkiä.

Kerron esimerkin. Keskellä lokakuista arkipäivää tuhansia irlantilaisia saapuu keskelle Saksaa Gelsenkircheniin. Vastassa karsintaottelussa on maailmanmestari ja paikalla myös nelisenkymmentätuhatta saksalaisfania. Mutta niinpä vain suomalainen lapsiperhe (eli olimme siis siellä paikalla) voi ostaa lipun irlantilaisfanien keskelle luottaen pääsevänsä mukaan aitoon iloiseen tunnelmaan, jossa ei tarvitse pelätä kokevansa ylilyöntejä.

Ennen ottelua stadionin ulkopuolella koti- ja vierasfanit syövät makkaraa ja juovat olutta sulassa sovussa – humalaisia ei kuitenkaan näy. Ei ole mitään kannattajien uhmakkaita marsseja stadionille, eikä minkäänlaista riidan haastantaa. Itse asiassa irlantilaiset luovat hyvää tuulta selvästi myös jurompiin saksalaisiin. Pöytäseurueissa valko- ja vihreäpaitaiset ovat sekaisin sulassa sovussa.

Toki jo tuntia ennen pelin alkua irlantilaisten vihreä katsomonosa virittelee lukuisat banderollit katsomoon, jossa raikaa laulu siitä lähtien pitkälle pelin päättymisen jälkeiseen aikaan saakka. Ja keskeisimmin kaikuu tietysti ”Come On You Boys in Green”, josta tulee kannattamisen lyhenne COYBIG.  "Those were the days" säveleeseen tehtyyn lauluun, joka Suomessa tunnetaan "Oi niitä aikoja" nimellä, on helppo kenen vain yhtyä.

Jos haluat tarkemmin tutustua ilmiöön COYBIG, niin tässä on siihen oma linkkinsä

Mitä COYBIG siis tarkoittaa???

 

Ylimääräisiä järjestysmiehiä ei Saksassa tarvita vieraskatsomoa varten, kotijoukkueen kannattajat kuvaavat iloisia irlantilaisia, joiden laulu katkeaa vain kymmeneksi sekunniksi Saksan mentyä johtoon toisella puoliajalla. COYBIG-joukossa ei ala tappiotilanteessa minkäänlainen purnaaminen. Ei aleta pohtimaan, kenen virheestä Saksan maali syntyi, ei syytetä valmentajaa väärästä taktiikasta – ylipäätään kukaan ei hae syyllistä. Kaikilla on siinä hetkessä asenne, että peliähän on 20 minuuttia jäljellä – nyt huudetaan pojat tasoihin. Siksi sen kymmenen sekunnin pettymyksen jälkeen laulu raikaa entistä voimakkaammin.

Ja se vieraskatsomon aito sekä iloinen - usko ja toivo - tarttuu vierasjoukkueeseenkin. Ei Irlanti Saksaa vastaan hallita ala, mutta väkisin painaa aina vain kovemmalla tahdolla hyökkäyksiä Saksan maalia kohden. Kun Wes Hoolahan, joka pelaa Englannin Valioliigastakin jo tippuneessa Norwich Cityssä vasta Englannin toisella sarjatasolla siis, yrittää harhauttaa Saksan maailmamestaruuden yhtä vankinta takuumiestä Mats Hummelsia epätoivoisen näköisesti, ei kukaan vihreäpaitaisista faneista ivaa yritystä. Vaikka maailmanmestari Saksa näyttää torjuvan pienen Irlannin lähinnä tahdonvoimalla tulevan yrityksen leikiten, ei usko katsomossa eikä myöskään pelaajilta lopu.

Ja aivan ansaitusti tarina saa sadunomaisen lopun, vaikka Irlannin kannattajat ovat iloisia jo siitä loppuun saakka taistelusta, jota ovat viimeiset parikymmentä minuuttia kentällä nähneet. Kaikki kruunautuu, kun kerta toisensa jälkeen Saksan puolustukselle alakynteen jäänyt Hoolahan käynnistää viimeisen mahdollisen hyökkäyksen ottelun lisäajan aivan loppuhetkillä ja tuon viimeisen yrityksen kruunaa luottotoppari John O´Sheanin (keskuspuolustaja, joka tekee Valioliigassakin keskimäärin vain maalin/vuosi, minkä voitte vaikka tilastoista tarkastaa) tahtomaali maalin edestä ottelun neljännellä lisäminuutilla.

Saksa-Irlanti ottelun otteluraportti tässä, jos innostuit itse ottelusta

Tai Daily Mailin kattava uutinen ottelusta kuvineen

 

Niin vähissä oli peliaika, ettei ottelua pelata sekuntiakaan tasoituksen jälkeen. Viimeiselle sekunnille kestänyt taistelu siis palkittiin! Arvatkaapa vain, kaikuuko katsomossa laulu tasoituksen jälkeen. Siellä halattiin samalla vieraat ja tuntemattomat. Mutta olennaista oli kuitenkin se, että se laulu kaikui ja kannusti pelaajia sinne lisäajan viime sekunnille saakka. Ja olisi kaikunut ja kannustanut, vaikka John O’Shea olisi viime hetken paikastaan epäonnistunut. Toki nyt tunnelma oli sitten vieläkin iloisempi ja riehakkaampi. Ja myös pelaajista ja heidän asenteestaan kannustajiaan kohtaan – ennen ja jälkeen pelin -  näki, että tasapeli oli luotu yhdessä.

COYBIG-fanit eivät ole niitä, jotka voiton hetkellä juhlivat ”Meidän” voittoa ja tappion hetkellä puhuvat joukkueen tappiosta ja etsivät syyllisiä häviöön. Ja olennaista on myös se, ettei kukaan herjaa tai ivaa millään tavoin vastustajaa ilon hetkellä – vaan vain aidosti riemuitaan omien onnistumisesta. Periaatteessa näin voidaan ajatella kaikkien fanien toimivan, mutta irlantilaisille tuo kaikki on vain niin itsestään selvää ja aitoa, että se pysäyttää tällaisen suomalaisen penkkiurheilijan ihmetykseen kerta toisensa jälkeen – vaikka aika paljon olen urheilukatsomoissa vuosien mittaan ehtinyt näkemään ja yhtä fanijoukkoa (Diskos Academic fun Club) itsekin ollut mukana pyörittämässä. Kyse ei ole myöskään hetken ilmiöstä, jota esimerkiksi Suomessa lento- ja koripallomaajoukkueet ovat nyt synnyttäneet, vaan vuosien vuosien vakiintuneesta tavasta.

Irlantilaiskannattajat harmistuisivat vain siitä, jos joku ei kentällä yritä ja taistele – ja siitä syystä sellaista pelaajaa ei taas Irlannin maajoukkueessa juurikaan ole. Häviöistä ei lannistuta, yrittämisestä ei ivata – katsojat kokevat olevansa yhtä joukkueen kanssa ja he oikeasti ovat maajoukkueen tärkein voimavara. Irlannin kannattajat nimettiin parhaiksi faneiksi taannoin EM-kisoissa 2012, joissa Irlannin joukkue ei voittanut otteluakaan! He eivät hylkää joukkuettaan edes pahan pettymyksen hetkellä.

EM 2012 kannattajien valinnasta parhaiksi kertova uutinen

Ja toinen uutinen COYBIG-katsojista samoista kisoista

Ja esimerkki siitä, miksi valinta tehtiin

Ja toinen esimerkki

 

Siksi matkustin lokakuussa itsekin tuonne Saksaan peliin, siksi kannatan Irlannin maajoukkuetta (toki käyn kannustamassa Suomeakin), siksi haluan imeä itseeni oppia COYBIG –asenteesta. Kaikilla maajoukkueilla on kannattajansa, mutta uskallan väittää, että niin hyväntuulisia, positiivisia ja tahtoa sytyttäviä kannattajia kuin Irlannilla – ei juuri muilla ole! 

 

Ja tuolla samalla asenteella toivoisin siis meidän kaikkien lähtevän vuoteen 2015. Uskotaan omiin päämäärimme, yritetään tehdä parhaamme niiden eteen. Ja jos joku menee pieleen, niin ei ensimmäisenä aleta etsiä syyllisiä ja syitä, vaan pohditaan ihan ensiksi, että miten korjaamme epäonnistumisen. Tuetaan toinen toisiamme ja kannustetaan eteenpäin. Ei etsitä vikoja naapureista. Katsotaan eteenpäin positiivisella asenteella, uskalletaan hullutella ja nauraakin itsellemme.

Mutta toisaalta tehdään työmme vahvalla tahdolla asioiden onnistumisen eteen. Vastoinkäymisten kohdalla ei anneta periksi, vaan koetetaan löytää ratkaisuja vaikeisiinkin asioihin. Talouden haasteet on tehty voitettaviksi ja jos nykytavalla tehden rahat eivät kaikkeen riitä, niin etsitään uusia tapoja toimia.

Asenne tekemiseen ja toisiimme ratkaisee sen, millaista arkea Hankasalmella elämme. Toivottavasti tämä pieni kuvaukseni vihreäpaitaisista kannattajista pienen jalkapallomaajoukkueen taustalla antaa pienen kuvan siitä, kuinka tärkeää ja mukavaa sekä palkitsevaakin usein on suhtautua itselle tärkeisiin asioihin huumorin, positiivisuuden ja kannustavuuden kautta – kuitenkin tahtoa ja uskoa omiin päämääriimme täynnä.

Lupaan itse pyrkiä toimimaan kuvaamallani COYBIG-asenteella entistä paremmin ensi vuoden ja haastan samaan mukaan kaikki ihmiset ympärilläni. Yhdessä tehden - toinen toisiamme tukien voimme luoda parempaa arkea ympärillemme. Kasvaa isommiksi! 

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä