Siirry sisältöön

Lupasin ensimmäisessä blogissani, jonka olen jättänyt tähän alle vielä mukaan, että blogipalsta päivittyy viikottain. Aiheita jo nyt ja alkusyksystä on kirjoittamiseen kyllä riittämiin.

Hankasalmella työttömyys on vakava ongelma tällä hetkellä ja siihen on syytä paneutua tarkemmin myös tällä palstalla. Taloutta on kunnassa tasapainotettava mm. valtionosuusleikkausten vuoksi. Vapaa-aikatoimea järjestellään syksyn myötä uudelleen. Kuntarakenneuudistus etenee syksyllä ja vaatii Hankasalmelta kantoja ja ratkaisuja, joita teemme keväisen kuntalaiskyselyn hengessä. Jo elokuussa meidän on tehtävä ratkaisumme esimerkiksi Laajakaista kaikille -hankkeen suhteen kuin myös sen suhteen rakennammeko/rakennuttammeko kirkonkylään lämpölaitoksen...

Kunnan www-sivujen uusimisen myötä koko kunnan visuaalinen ilme hahmottuu uusiksi. Kunnan uutta logoa ja ulkoasua ajamme sisään tämän vuoden kuluessa. Uudistuksen toivomme ja uskomme heijastavan sitä uskoa kunnan tulevaisuuteen ja halua kunnan kehittämiseen, joka kuntapäättäjiemme ja kuntalaistemme keskuudessa vallitsee.