Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten asukkaille järjestetään jälleen keskitettyjä influenssarokotuspäiviä. Rokotuspäivät ovat tänä vuonna totuttua myöhemmin, koska rokotteet saadaan käyttöön marraskuun lopussa.

Aikuisväestö rokotetaan Jyväskylän Kyllön terveysasemalla. Palokan neuvolaan on keskitetty odottavien äitien ja lapsiperheiden rokotukset. Tänä talvena rokotuspäiviä on kolmena lauantaina: 30.11.2019 klo 8-17.30, 14.12.2019 klo 8-17.30 ja 11.1.2020 klo 8-17.30, joista ensimmäinen on perinteisesti vilkkain. Kyllön rokotuspäivissä voivat asioida Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen (Jyte) aikuisväestö Hankasalmelta, Uuraisilta ja Jyväskylästä ja Palokassa raskaana olevat ja lapsiperheet läheisineen.

Korpilahden neuvolassa rokotetaan odottavat äidit, alle kouluikäiset lapset ja heidän läheisensä 27.11.2019 klo 12.30-16, 11.12.2019 klo 12.30-16 ja 3.1.2020 klo 8-14. Lisäksi Korpilahden, Säynätsalon ja Tikkakosken Oma Lääkärisi -terveysasemilla rokotetaan näiden terveysasemien asiakkaita ajanvarauksella. Säynätsalon ja Tikkakosken osalta pikkulasten rokotukset hoidetaan Palokan neuvolan rokotuspäivinä.

Hankasalmen väestön osalta aikuisten rokotuspäivät ovat terveysasemalla 30.11.2019 klo 8-15.30 ja 11.1.2020 klo 8-15.30. Odottavat äidit ja alle kouluikäiset lapset perheineen rokotetaan Hankasalmen neuvolassa 30.11.2019 klo 8-14 ja 14.1.2020 klo 13-16.

Uuraisten terveysasemalla rokotetaan aikuiset ja neuvolassa rokotetaan odottavat äidit sekä alle kouluikäiset lapset perheineen. Rokotuspäivät ovat 28.11.2019 klo 9-15 ja 10.12.2019 klo 9-15. 

Influenssarokote on maksuton riskiryhmille

Valtakunnallisesti määriteltyihin riskiryhmiin kuuluvat esimerkiksi yli 6 kuukautta täyttäneet, alle 7-vuotiaat lapset, odottavat äidit, 65 vuotta täyttäneet, sairautensa tai hoitonsa vuoksi riskiryhmiin kuuluvat, vakavalle influenssalle alttiiden lähipiiri ja varusmiespalveluksen tai vapaaehtoisen asepalveluksen aloittavat. Lähipiiriin katsotaan kuuluvaksi ne, jotka asuvat samassa taloudessa tai ovat viikoittain tekemisissä vakavalle influenssalle alttiiden ihmisten kanssa.
 
Pikkulapsien rokottaminen suojaa myös läheisiä
                     
2–6-vuotiaille lapsille annettavan rokotuksen vaihtoehtona on nenäsumuterokote, jota annetaan vain Palokan neuvolassa. 
– Pikkulapsen rokottaminen auttaa suojaamaan influenssalta myös hänen läheisiään, esimerkiksi isovanhempia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan pikkulapset sairastavat influenssaa enemmän kuin muut ikäryhmät. Influenssarokotuksen avulla voidaan estää sairastuminen myös jälkitauteihin, joista yleisimpiä ovat korvatulehdukset ja keuhkokuume, kertoo osastonhoitaja Lea Nevala Palokan neuvolasta. 
 
Influenssarokotus tarvitaan vuosittain

Rokotuskäynnille kannattaa valmistautua pukeutumalla lyhythihaiseen tai helposti riisuttavaan puseroon, niin rokottaminen onnistuu sujuvasti. Kela- tai neuvolakortti on otettava mukaan. Kyllössä rokotuksiin saapuvat opastetaan rokotuspisteisiin ovelta sukunimen alkukirjaimen mukaan.
 
Jyväskylässä influenssarokotuskattavuus on ollut viime vuosina valtakunnallisesti huippuluokkaa.
– Influenssavirus muuntuu jatkuvasti, joten uusi rokotus on tarpeen vuosittain. Rokotus on paras mahdollinen suoja tautia vastaan, muistuttaa perusturvan vastaava lääkäri Ilkka Käsmä.
 
Riskiryhmille Influenssarokotuksia annetaan terveysasemalla muun vastaanottokäynnin yhteydessä. Liikuntarajoitteisille jyväskyläläisille rokote voidaan antaa myös omalla terveysasemalla ajanvarauksella. Riskiryhmiin kuuluvia lapsia rokotetaan rokotuspäivien lisäksi kouluterveydenhuollossa ja neuvolakäyntien yhteydessä.
 
Terve-tapahtumista voimaa elämään
 
Rokotuspäivien yhteydessä Kyllössä ja Palokan neuvolassa järjestetään kaikille avoimet Terve-tapahtumat yhteistyössä alueen järjestöjen ja toimijoiden kanssa. Tapahtuman teema on tänä vuonna Voimaa elämään. 
– Esimerkiksi Palokassa Loiskiksen duo musisoi ja luvassa on myös muun muassa kasvomaalausta, kertoo hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen koordinaattori Paula Kesonen. 
 
Kyllön ja Palokan rokotuspäiviin on helppo saapua paikallisliikenteen busseilla. 14.12.2019 on Linkin Tonttulakkipäivä, joten rokotukseen matkustaminen sujuu maksutta ja joutuisasti bussilla, kunhan päästä löytyy tonttulakki. Kyllössä terveysaseman alueella päivystää rokotuspäivinä liikenteenohjaajia, jotka opastavat pysäköintipaikan löytämisessä. Lisäksi keskussairaalan pysäköintitalo on avoinna viikonloppuisin. Palokan neuvolan pihassa on maksuttomia pysäköintipaikkoja.
 

Lisätietoja:
Riskiryhmät ja kaikki Jyten rokotuspäivät: https://www.jyvaskyla.fi/terveys/influenssarokotukset
 
Rokote ja kausi-influenssatilanne: 
Ilkka Käsmä, Terveyskeskussairaalan osaston ylilääkäri, perusturvan vastaava lääkäri, p. 014 266 2082, etunimi.sukunimi(at)jyvaskyla.fi

Kyllön rokotuspäivät:
Ulla-Maija Koriseva, osastonhoitaja p. 014 336 6041, etunimi.sukunimi(at)jyvaskyla.fi
Tuula Jaakkola, osastonhoitaja, p. 014 267 1958, etunimi.sukunimi(at)jyvaskyla.fi

Neuvoloiden rokotuspäivät: 
Lea Nevala, osastonhoitaja, p. 014 336 5400, etunimi.sukunimi(at)jyvaskyla.fi

Terve-tapahtuma: 
Paula Kesonen, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori, p. 014 266 2008, etunimi.sukunimi(at)jyvaskyla.fi


Terveisin
Tuija Ijäs

******

Tiedottaja
Jyväskylän kaupunki
Viestintä
Sosiaalipalvelut ja perheiden ennaltaehkäisevät sosiaali- ja terveyspalvelut
 
Käyntiosoite:
Tietotalo
Kilpisenkatu 1, 3. kerros
40100 Jyväskylä
014 266 4243, 050 566 2193
tuija.k.ijas(at)jyvaskyla.fi
 
Postiosoite:
PL 1008
40101 Jyväskylä
 
http://www.jyvaskyla.fi