Hankasalmi Kulttuuri, liikunta ja nuoret Liikuntapalvelut Avustukset ja palkinnot

Avustukset ja palkinnot

Avustukset

Hankasalmen kunnan hyvinvointipalvelujen avustusten tavoitteena on tukea Hankasalmella tapahtuvaa kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön harjoittamista tai harrastamista sekä niihin liittyvien palveluiden tarjontaa ja käyttöä.


Palkinnot

Hankasalmen kunta on valinnut vuoden urheilijan vuodesta 1978 ja vuoden vetäjän vuodesta 1983 lähtien. Yleisenä periaatteena on ollut, että vuoden vetäjäksi valitaan vain yhden kerran. Vuoden urheilijaksi voidaan valita monta kertaa, jos menestys sitä edellyttää. Vuoden urheilijan ja vetäjän valitsee sivistyslautakunta tavallisesti joulukuun kokouksessaan. Palkitsemistilaisuus järjestetään tammikuussa.

Hankasalmen kunnan vuoden urheilijaksi valitut
  • 2023 Jarkko Malinen, voimamiesurheilu
  • 2022 Tiia Vehviläinen, raviohjastaja ja Jani Tissari parayleisurheilu
  • 2021 Hankasalmen suunnistuslukion viestijoukkue Matilda Latvala, Lenni Väisänen, Tuomas Rokka
  • 2020 Veli-Matti Paasikannas, voimailu
  • 2019 Jani Tissari, parayleisurheilu
  • 2018 Roosa Ylönen, yleisurheilu
  • 2017 Roosa Ylönen, yleisurheilu
  • 2016 Janna Pursiainen, ratsastus
  • 2015 Heini Ikonen, yleisurheilu
  • 2014 Janna Pursiainen, ratsastus
  • 2013 Heini Ikonen, yleisurheilu
  • 2012 Jani Tissari, parayleisurheilu
  • 2011 Kirsi Viinikainen, darts ja Niina Mäkinen, jääkiekko
  • 2010 Ville Jauhiainen, moottoripyöräurheilu
  • 2009 Outi Valkonen, maratonjuoksu
  • 2008 Kalle Lundberg, yleisurheilu
  • 2007 Jani Tissari, parayleisurheilu
  • 2006 Ville Jauhiainen, moottoripyöräurheilu
  • 2005 Hangan kaukalopallojoukkue
  • 2004 Arto Lilja, hiihtosuunnistus
  • 2003 Arto Lilja, hiihtosuunnistus
  • 2002 Han Moo Do-joukkue
  • 2001 Jani Tissari; yleisurheilu, hiihto
  • 2000 Mari Manninen, yleisurheilu
  • 1999 Perttu Pohjonen, yleisurheilu
  • 1998 Hangan ikäkausiurheilu
  • 1997 Timo Korhonen; ampumahiihto, suunnistus, hiihto
  • 1996 Mikko Leinonen; yleisurheilu, suunnistus, hiihto, jääkiekko
  • 1995 Kari Walden, vammaislentopallo
  • 1994 Timo Korhonen; ampumahiihto, suunnistus, hiihto
  • 1993 Minna Manninen, yleisurheilu
  • 1992 NiPS:n A-nuoret, jalkapallo
  • 1991 Mika Varneslahti, autourheilu
  • 1990 Mika Leppäkari; ampumahiihto, ampumajuoksu
  • 1989 Erkki Häkkinen, suunnistus
  • 1988 Mika Leppäkari; ampumahiihto, hiihto
  • 1987 Jyrki Jäppinen, suunnistus
  • 1986 Petri Pöyhönen; hiihto, suunnistus ja yleisurheilu
  • 1985 Kalevi Häkkinen, nopeuslasku
  • 1984 Jyrki Jäppinen, suunnistus
  • 1983 Hangan H-40-sarjan suunnistusjoukkue Teuvo Pellinen, Viljo Korhonen, Matti Näkkilä
  • 1982 Juha Kämäräinen, judo
  • 1981 Veikko Valkonen, hiihto ja yleisurheilu
  • 1980 Pirjo Liukkonen, yleisurheilu
  • 1979 Jukka Hänninen, suunnistus
  • 1978 Kalevi Häkkinen, nopeuslasku
Hankasalmen kunnan vuoden vetäjäksi valitut
  • 2023 Aleksi Suomäki
  • 2022 Anne Vuori
  • 2021 Tero Föhr
  • 2020 Hanna Backman
  • 2019 Nina Sirkka
  • 2018 Pekka Rossi
  • 2017 Maarit Sormunen
  • 2016 Janne Pellinen
  • 2015 Antti Ikonen
  • 2014 Antti Nieminen
  • 2013 Matti Hyyryläinen
  • 2012 Mikko Huttunen
  • 2011 Jarno Pirkkalainen
  • 2010 Eeva Sirkiä
  • 2009 Janne Ylönen
  • 2008 Petri Ikonen
  • 2007 Eija Lamberg
  • 2006 Päivi Hänninen
  • 2005 Matti Rissanen
  • 2004 Esko Heinonen
  • 2003 Heini Mäyränen
  • 2002 Johanna Havas
  • 2001 Petra Vuori
  • 2000 Elina Hyvönen ja Anne Lampinen
  • 1999 Sakari Pöyhönen
  • 1998 Miikka Holmavuo
  • 1997 Eila Häkkinen
  • 1996 Heikki Mäyränen
  • 1995 Mauno Lamberg
  • 1994 Reino Valkonen
  • 1993 Kyösti Silvast
  • 1992 Martti Kauppinen
  • 1991 Veli-Matti Häkkinen
  • 1990 Markku Pääkkönen ja Eero Niutanen
  • 1989 Pertti Luukkonen
  • 1988 Mika Pasanen
  • 1987 Kari Mikkonen
  • 1986 Markku Kaura-aho
  • 1985 Teuvo Pellinen
  • 1984 Leena Kämäräinen
  • 1983 Kalevi Laitinen
Keski-Suomen Liikunta ry (KesLi) on palkinnut vuodesta 1998 alkaen kunnista saatujen esitysten perusteella vuoden liikuntateot maakunnan kunnissa. 
  • 2023 (Julkistetaan 26.1.2024 Keski-Suomen Urheilugaalassa)
  • 2022 Aleksi Suomäen suunnittelema ja vetämä frisbeegolfin viikkokisatoiminta
  • 2021 Hankasalmen Hangan pesäpallon nuorisotoiminta
  • 2020 Hankasalmen kunta, kevyenliikenteenväylän rakentaminen aseman ja kirkonkylän taajamien välille.
  • 2019 Pauli Raivio ja ravikuningas Tähen toivomus
  • 2018 Häähnintupa ja Häähninmäen ympäristön maastopyöräilyreitit, Pekka Rossi
  • 2017 Hankasalmen Lions Club, Kääkön laavun rakentaminen
  • 2016 Ammattitaitoinen jumppaohjaaja Päivi Hänninen
  • 2015 Lomakeskus Revontulen keilahalli
  • 2014 Hankasalmen Lions Club/lasten olympialaiset
  • 2013 Jarno Pirkkalainen, Junioreiden salibandytoiminnan organisointi
  • 2012 Pyöräilymaaottelu, Reino Valkonen
  • 2011 Hangan lavan tanssitoiminta
  • 2010 Tukea liikkujille ja urheilijoille: Jari-Pekka Oy, Jari-Pekka Koponen
  • 2009 Häkärinteet, Jukka Kirjavainen
  • 2008 Palomiehet juoksemaan, Pertti Loivamaa
  • 2007 Outi Puttonen ja Kari Valkonen
  • 2006 Hilkka Hänninen ja Marita Kärkkäinen
  • 2005 Paula Lehmonen
  • 2004 Sirkka Suomäki
  • 2003 Johanna Havas
  • 2002 Aila Suuronen
  • 2001 Päivi Hänninen
  • 2000 Tenho Markkanen
  • 1999 Pertti Luukkonen
  • 1998 Raija Luukkonen