Uutuuskirjavinkkejä

 

     
 orava      

Hanski, Ilpo K.: Liito-orava: biologia ja käyttäytyminen, Metsäkustannus, 2016.

Liito-orava on herättänyt kiihkeääkin keskustelua jo parin vuosikymmenen ajan. Suurisilmäinen ja suloisen näköinen liito-orava on innoittanut luontokuvaajia ja -harrastajia, toisaalta lajin suojelusäädökset ovat aiheuttaneet lukuisia oikeudenkäynteihin johtaneita kiistoja metsien käytöstä. Liito-orava on arka yöeläin, eikä ihmisen ole helppo kohdata sitä.Tähän kirjaan on koottu ensimmäisen kerran tietämys liito-oravan biologiasta ja käyttäytymisestä: sen elinympäristövaatimuksista, ravinnosta, lisääntymisestä, liikkeistä ja elinpiireistä sekä nuorten liito-oravien vaelluksista niiden itsenäistymisvaiheessa. Kirjan lukuisat valokuvat havainnollistavat liito-oravan biologian eri osa-alueita. Kirjan kirjoittaja Ilpo K. Hanski on Luonnontieteellisen keskusmuseon yli-intendentti ja liito-oravatutkija.

   

 

 

 kissa  

Heimonen, Satu: Kesätuulten Cecilia, Kustannus-Mäkelä, 2017.

11-vuotiaan Milkan suurin haave on toteutunut, kun perheeseen on otettu ragdoll-kissanpentu. Suokaislan suloinen Cecilia, eli tuttavallisemmin Liitu, onkin uskomattoman ihana mutta niin villi kissa, että Milka pelkää äidin ja isäpuolensa kyllästyvän koko lemmikkiin. Odotettu kesäloma alkaa myrskyisissä tunnelmissa, eikä mikään mene niin kuin Milka on ajatellut. Milka haaveilee mökkilomasta, mutta isäpuoli ei halua villiä pikkukissaa mukaan riehumaan, ja suunnitelmat parhaan ystävän Heinin kanssa kariutuvat. Kaiken lisäksi Milkan isä on uuden tyttöystävänsä, hyisen Anniinan lumoissa ja tuntuu unohtaneen tyttärensä kokonaan.

Epäonnisen mökkijuhannuksen jälkeen isäpuoli pudottaa uutispommin, joka lyö Milkan ja koko perheen ällikällä... Kirja kuvaa eloisasti ja todenmakuisesti eläinrakkaan Milkan perhe- ja ystävyyssuhteita sekä uusperheen toisinaan kiemuraista arkea.  

   

 

 

 

kepler  

Parvela, Timo: Kepler62: Kirja Kaksi: Lähtölaskenta, WSOY, 2015

Timo Parvelan kirjoittaman ja Pasi Pitkäsen kuvittaman Kepler62 -sarjan uusimpia kirjoja. Suosikkitekijöiden uuden sarjan toinen osa! Be part of the story - Lähde mukaan hurjaan avaruusseikkailuun!  Kepler62 on avaruudessa sijaitseva uusi planeetta. Maapallon luonnonvarat ovat hupenemassa ja Hallitus on päättänyt lähettää joukon lapsia matkaan tutkimaan maapallon kaltaista planeettaa, jolla elämä olisi mahdollista. Kuusiosainen avaruusseikkailu vie lukijan jännittävälle matkalle läpi avaruuden. Lapset ovat kuin uudisraivaajia saapuessaan Kepler-62: planeetalle ja he joutuvat vaikeiden valintojen eteen. Valitut lapset haetaan koulutusleirille ja sitten matka kohti planeetta Kepler-62:ta voi alkaa. Mutta kaikki ei ole siltä mitä näyttää. 14-vuotias Marie on rikkaan asetehtailijan tytär. Hänkin onnistuu apua saatuaan pelaamaan Kepler-pelin loppuun, ja hänet lennätetään Nevadaan, Area 51:lle. Hän saa erityiskoulutusta aseidenkäytössä ja miettii, miksi se on niin tärkeää. Hän tapaa Arin ja Jonin sekä Olivian, joukon johtajan, jonka erityisalaa on lääketiede. Marie löytää avaruusolion, Kuiskaajan, jota pidetään vankina Area 51:llä ja joka varoittaa häntä lähtemästä avaruusmatkalle. Marie ilmoittaa, ettei hän halua lähteä mukaan, mutta hänet huumataan ja lähetetään matkaan vastustuksesta huolimatta. Fantasia -sarja ja avaruusseikkailu nuorille lukijoille.


Lukemalla lentoon

Nyt käytössä myös Hankasalmen kirjastossa

  


logo sivupiiri

Sivupiiri.fi - Lukuvinkkejä nuorille


 

 

 

Katso myös:

>> Hankasalmen nuorisopalvelut

>> Hankasalmen kansalaisopisto