Koulukuljetuksista

Sivistyslautakunta on hyväksynyt 9.4.2019 § 32 kokouksessaan koulukuljetusperiaatteet 1.8.2019 alkaen: Lue lisää – Hankasalmen kunnan koulukuljetusperiaatteet (pdf)

Koulukuljetus matkan perusteella

Hankasalmen kunta tarjoaa perusopetuslaista poiketen kunnan esi- ja perusopetuksen oppilaalle koulukuljetuksen kunnan osoittamaan ensisijaiseen esiopetus- tai perusopetuspaikkaan, kun koulumatkan pituus on:

• esi- ja perusopetuksen 1. – 2. luokan oppilaalla yli 3 kilometriä • peruskoulun 3. – 9. luokan oppilaalla yli 5 kilometriä

Koulukuljetus muulla perusteella

Mikäli koulukuljetusta haetaan muulla perusteella, esim. jos koulumatka on oppilaalle liian vaikea tai rasittava, sivistysjohtaja päättää tapauskohtaisesti kuljetuksen tarpeellisuuden ja laajuuden yhdessä ko. koulun henkilöstön ja kuljetusvastaavan kanssa. Kuljetusta ei järjestetä lausuntojenkaan perusteella kuin erityistapauksissa (esim. liikuntaeste) kotipihalta saakka. Kuljetuksen järjestäminen em. perusteella

• edellyttää aina asiantuntijan (esim. oman kunnan koululääkäri tai koulupsykologi) lausuntoa

• lausunnosta tulee ilmetä selkeästi kuljetustarpeen syiden ja perusteluiden lisäksi, mille ajanjaksolle kuljetuksen järjestämistä suositellaan sekä se, millä kulkumuodolla asiantuntija suosittelee kuljetuksen tapahtuvan

• asiantuntijalausunnot on toimitettava joka lukuvuosi hakemuksen mukana uudelleen, elleivät ne ole luonteeltaan pysyväislaatuisia.

Koulumatkan vaarallisuuden osalta teiden riskiluokitus on hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.6.2019 § 51. Vaarallisuusluokittelu on voimassa silloin, kun oppilas ei matkan pituuden perusteella ole oikeutettu maksuttomaan kuljetukseen: Teiden riskiluokitus (pdf)

Koulukuljetusta anotaan sivistystoimenjohtajalta vapaamuotoisella hakemuksella, jossa tulee olla seuraavat tiedot: oppilaan nimi, osoite, oppilaan koulu ja luokka, koulumatkan pituus, mille ajalle koulukuljetusta haetaan sekä hakemuksen perustelut ja tarvittavat asiantuntijalausunnot.

Koulukuljetusreitit 2019-2020

Näillä sivuilla julkaistaan aamureitit ja iltapäivien osalta aikataulut tarkentuvat koulun alkuun mennessä. Aikataulut tarkkenevat käytännön myötä, keliolosuhteet myöhemmin syksyllä saattavat aiheuttaa poikkeuksia annettuihin tavoiteaikoihin.

Lukuvuoden 2019-2020 reititykset on tehty suunnittain, ja usean koulun oppilaita kulkee samalla reitillä. Kyytilistoista kouluilla on pyritty tekemään mahdollisimman helppolukuisia. Aamukuljetukset noudattavat pääosin viime lukuvuoden reittejä ja aikatauluja. Takseista syöttökyydit linjalle.

Hankasalmella liikennöivät linjat ovat ostoliikennettä, joko K-S ELY:n ostamia Jyväskylä-Hankasalmi vuoroja tai kunnan ostamia sisäisiä linjavuoroja. Hankasalmen kunnan sisäisen liikenteen linja-autoreitit kulkevat lähes entiseen malliin. Murtoisten ja Niemisjärvi-Venekoski suunnalle ajaa Koivurannan liikenne. Säkinmäelle ja Kärkkäälän suuntaan ajaa Jyväskylän liikenne.

Kuuhankaveden koulu

Kaikkien oppilaiden pysäkkipaikkana toimii Hankasalmen kirkon parkkipaikka, koska Koulutie (koulun yläparkkipaikka) jää pois käytöstä tien jäätyä rakennustyömaa-alueen sisälle. Koulun virallinen osoite on Kirkkotie 3, johon myös matkat mitataan.

Väistökoulun 1-2 luokkien oppilaiden kuljetukset Kirkonmäen parkkipaikan ja Aseman koulun välillä jatkuvat viime vuoden kaltaisina. On huomioitava, että Kuuhankaveden koulun osoitteena matkoja mitatessa käytetään Kirkkotie 3, mikä vaikuttaa kuljetusoikeuksiin.

Periaatteena on, että oppilaat odottavat autoa eikä päinvastoin!

Hankasalmi – Jyväskylä – Hankasalmi linja-autoaikataulut (voimassa 8.8.2019-30.5.2020)

Lisätietoja: Kuljetussuunnittelija Virpi Lampinen p. (014) 2671 307 HANKASALMEN KUNTA, Keskustie 41, 41520 Hankasalmi

Virpi Lampinen

Virpi Lampinen

Kuljetussuunnittelija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *