Etsivä nuorisotyö

Neuvontaa ja ohjausta 15–29 -vuotiaille nuorille. Mikäli et oikein tiedä keneltä kysyä, kysy etsivältä nuorisotyöntekijältä!

Etsivä nuorisotyö on aluehallintovirastojen rahoituksella toimivaa, nuorisolain ohjaamaa erityisnuorisotyötä 15–29 -vuotiaille nuorille. Etsivä nuorisotyö on maksutonta matalan kynnyksen palvelua, joka perustuu vapaaehtoisuuteen.

Tavoitteitamme ovat muun muassa:

  • tavoittaa koulutuksen ja työelämän ulkopuolella tai varhaisen tuen tarpeessa olevia nuoria
  • olla läsnä nuorten keskuudessa
  • tarjota mahdollisuus turvalliseen ja luottamukselliseen aikuiskontaktiin
  • etsiä nuoren kanssa ratkaisuja pulmiin ja kysymyksiin
  • auttaa nuorta saavuttamaan tarvitsemansa palvelut nuoren rinnalla kulkien

Usein yhdessä selvittämällä asiat alkavat edetä. Siksipä etsiviin voi ottaa yhteyttä niin pienissä kuin isommissa asioissa. Teemme yhteistyötä eri kunnan edustajien ja mm. perusturvan, Puolustusvoimien, eri kuntien oppilaitosten ja nuorisopalveluiden, TE-palveluiden, nuorten työpajan sekä muiden toimijoiden kanssa. 

Tärkeintä on, ettei mietityttävien asioiden kanssa jäädä yksin. Nuoren tai hänen läheisensä kannattaa siis ottaa rohkeasti yhteyttä etsiviin tai pyytää etsiviä ottamaan yhteyttä nuoreen, niin päästään yhdessä nuoren kanssa miettimään tulevaisuutta ja elämää.  



Skip to content